Hei,

Tämä on excellent. 

Muistakaa blokata trollit.
Sloupissa muutama terrorisoi koko setin....

Oma käsitykseni näistä Via Ferratoista on ollut se, ovat lähinnä pidempiä apinaratoja alpeilla ja varsin kaukana kiipeilystä.

Viimeviikolla satuin törmäämään tähän videoon, joka nosti kiinnostusta "rautareitteihin" huomattavasti.


Eteenkin kohdasta 5:55 eteenpäin näyttää oikein kiinnostavalta touhulta.

Mites näissä menee noi greidit? Voiko peruskunnolla ja normi sportti-kiipeilykokemuksella tuollaista "K5 (extremely difficult)" edes harkita lähtevänsä suorittamaan? Jos käy liian hapokkaaksi niin näitä ei ihan tosta noin vaan jätetäkkään kesken.

copy-paste videon kuvauksesta:

Quote:The Daubenhorn via ferrata is the longest in Switzerland, graded K5 (extremely difficult). It is made of 2,000 metres of steel cable, 215 metres of ladder and a couple of steel cable bridges.

It took me more than 4 hours to complete and was really demanding. After reaching the top, the way down leads across a snowfield and then through the scenic Lämmerenboden Valley back to Gemmi.

Itseäni jonkun verran (yllättävän paljonkin) ärsyttää Areenan tapa greidata boulderit, tai oikeastaan olla greidaamatta ne. Olenko asian kanssa yksin? En keksi montaakaan hyvää puolta siitä, mutta negatiivista senkin edestä:

- Köysipuolella on ... 6A, 6A+, 6B, 6B+ ..., boulderissa vaan 6A, 6B, 6C jne.  Miksi? Skumppaa on saatava enemmän!
- Värikoodaus johtaa siihen, että usein otesarjat on aina samoja per väri ja reitit usein hyvin samanlaisia. Vaihteluakin löytyy tietenkin, mutta kärjistäen näin.
- Reitillä on jo "greidi" ennen kuin yhtään otetta on reitillä ja lopputulos ei usein ole koodauksen mukainen. Esimerkiksi punaiset (6C) on usein vaikeampia kuin violetit (7A). Oranssi (6A) reitti voi olla välillä todella helppo tai välillä paljon vaikeampi kuin joku vieressä oleva sininen (6B)

Löytyykö argumenteja värikoodauksen puolesta?

Jumankekka se on kohta kesä ja kärpäset.

Tammikuu kun on lopuillaan ja kädet hioten täällä jo odotellaan tulevaa boulderikautta niin olis mahtavaa kuulla missä on ensimmäisenä kuivaa boulderia tarjolla kun kelit alkaa vaihtumaan sulan puolelle? Ilmianna siis salainen cragisi!

Jos pelkäät ruuhkaa niin sovitaan että jääkööt spotti vain meidän gastonilaisten tiedoksi...

Näitähän voi olla monenlaisia mut kiinnostaa kuulla millasia just tiettyyn käyttötarkotukseen täydellisiä kamoja teille on löytynyt käyttöön.

Kaikki vastaukset käy: Supertahmeet hookkikengät, just se täydellinen jokaiseen rakoon sopiva cami tai täydellisen ergononominen sinin siivouvarsi harjakepiks...

Mikä väline/varuste on sulle ihan ehdoton?

14 PEAKS: NOTHING IS IMPOSSIBLE

Marraskuussa Netflixiin lisätty 14 Peaks: Nothing Is Impossible kertoo pelottoman nepalilaisen Nirmal Purjan yrityksestä huiputtaa kaikki maailman 14 kasitonnista seitsemässä kuukaudessa. Kiipeilymaailma kohahtaa ensimmäisen kerran melko tuntemattoman Nirmalin nimetessä hankkeensa Project Possibleksi, kunnes se kohahtaa toisen ja kolmannenkin kerran Nirmalin alkaessa tikata kasitonnisia sherparyhmänsä kanssa yksi toisensa jälkeen.

Lähes superihmisen piirteitä omaava Nirmal on vuorikiipeilyssä luonnonlahjakkuus. Hänen kroppansa tuntuu kestävän korkeita paikkoja sekä hapen puutetta älyttömällä tavalla, eikä edes pienessä krapulassa nouseminen Mount Everestille yhden päivän aikana tuota Nirmalille muuta kun väsyneen olon. Toki apunaan death zonella (yli 8000 metrissä) ryhmä käyttää lisähappea, mutta sitäkin kovan paikan tullen annetaan toisille ryhmille, jotka ovat kamppailleet vuorilla viikkokausia huiputuksessa onnistumatta.

Katsoessani 14 Peaksia olo oli kuin karkkikaupassa. Dokumentti on loistavasti kuvattu ja Nirmalin tarina ryysyistä rikkauksiin oli erittäin mielenkiintoinen. Nirmalin manttelina tempaukselle oli tuoda sherpat vuorikiipeilyn eliittinä maailmankartalle, ja mielestäni tämä dokumentti lunastaa lupauksensa sen suhteen hienosti. Toki olisi ollut mukavaa nähdä lisää kuvamateriaalia itse nousuilta, mutta ymmärrettävästä syystä ei kaikkia 14 nousua oltu tallennettu yhtä suurella tuotannolla, onhan formaattina dokumenttielokuva. Dokumentin mielenkiintoisinta antia on katsaus vuorikiipeilijän arkeen vuorilla sekä nousujen suunnittelun ja toteuttamisen tuska.

Elokuvan tuotannosta löytyy mm. Free Solo elokuvan tuotantoryhmää, joten ei ole ihme että dokumentti sai julkaisun yhteydessä paljon mediahuomiota. Mielestäni kohu on kuitenkin aiheellista, Nirmalin ryhmän saavutukset ovat selkeästi vuorikiipeilyn tulevaisuutta ja ennätys on pistänyt lajin säännöt uusiksi.


Arvosana: 4,5/5

Olen pitkään pyöritellyt päässäni ajatusta josko sijoittais lähestymiskenkiin. Kaveriporukan kesken aiheesta on käytännössä heitetty vitsiä, mutta jotenkin vois miettiä että ne saattaisi olla jopa joissain tilanteissa kätevät. 

Möyntääkö kukaan oikeasti käyttävänsä lähärikenkiä vai onko kyseessä lähinnä markkinamiesten myyntikikka? Voiko niillä vetää alkulämpät ja kevyttä kiipeämistä? Tällä hetkellä lähärikenkinä itsellä crocsit, eikä niissäkään mitään vikaa ole.

Kaverin puolesta kyselen...

Monenlaista tarinaa on halleilla kuultu ekoista kiipeilykerroista ja nyt instagrammissakin trendaa #ekatsendit missä porukka postailee ekoja kiipeilypätkiään, joten kysytäänpä nyt sit just SINULTA:

Miten sä päädyit ekaa kertaa kiipeilemään?

Kiinnostaisi laajentaa kiipeilyharrastusta tänä talvena myös jääkiipeilyn puolelle. Missä olisi etelä-suomessa parhaat mestat lajia testailla näin talvisaikaan?

Heippa! 
Ens vuonna olisi tarkoitus lähteä ensimmäisen kerran Ahvenanmaalle boulderoimaan ja tässä aloin miettimään mikä aika olisi optimaalisinta reissulle? Mihin aikaan välttäisi isoimmat ruuhkat ja koska kelit olisi parhaimmat? Myös muita vinkkejä reissun suunnitteluun ja sujuvaan liikkumiseen otetaan vastaan!